Turvallinen työympäristö on edellytys toiminnallemme. Lemminkäinen Infran vuoden 2008 teemana on työturvallisuus ja sen parantaminen.
Jos työtä ei voi tehdä turvallisesti, ei sitä pidä tehdä ollenkaan. Tavoitteenamme on tapaturmien väheneminen vuosittain 10 prosentilla. Henkilöstömme kouluttautuu jatkuvasti työturvallisuuden parantamiseksi. Tehtävien vaatimuksista riippuen työntekijämme suorittavat esimerkiksi työturvallisuuskortin, tieturva 1 ja 2 -kortit, EA1:n, tulityökortin tai panostajan lupakirjan. Lemminkäinen Infra Oy:n henkilöstölle tarkoitettu turvallisuusvideo julkaistaan tammikuussa 2009.
Yhteiset periaatteet ja tavoitteet varmistavat turvallisen työympäristön. Tavoitteenamme on turvallinen, terveellinen ja kehittävä työympäristö. Sen avulla varmistetaan henkilöstön ja aineellisen omaisuuden turvallisuus. Tunnistamme riskien, häiriöiden ja aineellisten vahinkojen aiheuttajat ja varaudumme niihin ennalta suunnitellusti. Turvallisuusjohtaminen on osa toiminnan johtamista.
Turvallisuustoimintamme perustuu turvallisuuspolitiikkaan ja yhtiön hallituksen hyväksymään turvallisuusohjelmaan. Lemminkäinen Infran toiminta- ja johtamisjärjestelmät perustuvat ISO 9001 -laatujärjestelmään. Ne kattavat työturvallisuusasioiden hoidon ISO 14001 -ympäristöjärjestelmän ja OHSAS 18001 -työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän vaatimusten mukaisesti.
Seuraamme ja kehitämme henkilöstön työkykyä konsernin työterveysstrategian mukaisesti. Lemminkäinen tukee liikuntaharrastuksia työpaikoilla järjestettävillä tapahtumilla ja kannustamalla omaehtoiseen liikuntaan.
Kilpailut ja arvioinnit
Olemme on osana Lemminkäinen-konsernia mukana Nolla tapaturmaa -foorumissa. Konserni saavutti vuonna 2007 foorumin työturvallisuuden tason arvioinnissa luokan III - "Suuntana maailman kärki". Luokitukset myönnetään foorumin jäsenyrityksille, jotka ovat osoittaneet hyvää kehitystä työturvallisuudessa.
Teemme turvallisuusmittaukset viikoittain kaikilla työmailla: yhdyskuntarakentamisen liiketoiminta-alueella on käytössä MVR-mittari, päällystyksellä Asfaltti-mittari ja kiviaineksella Murska-mittari.
Esimerkiksi murskauslaitoksillamme seurataan turvallisuutta pisteyttämällä toiminta Murska-mittarin avulla viikoittain. Parhaiten menestynyt laitos palkitaan vuosittain. Osallistumme myös toimialalla järjestettävään valtakunnalliseen turvallisuuskilpailuun, jonka kiviainestoimintaa koskevan osan voitimme 2007.
Kultainen kypärä on kaikille Lemminkäinen-konsernin yhtiöille suunnattu sisäisen turvallisuuskilpailu. Vuonna 2008 kilpailun voitti Lemminkäinen Katto Oy kattoteollisuus ja Lemminkäinen Infra Oy:n keskuslaboratorio sai kunniamaininnan sijoittuen kilpailussa 2. sijalle. Lemminkäinen Infra Oy:n yhdyskuntarakentaminen on voittanut kilpailun vuonna 2007.



