Tieurakoitsija Lemminkäisen synty
Asfalttipäällysteiden historia alkoi Helsingissä 1870-luvulla, kun Aleksanterinkadun jalkakäytäviä päällystettiin valuasfaltilla. Kaupungin keskustan ajoväylät olivat miltei kauttaaltaan kivettyjä 1930-luvulle saakka. Myös Lemminkäinen päällysti toimintansa alusta alkaen pihoja ja jalkakäytäviä valuasfaltilla, jota valmistettiin puilla lämmitettävissä pikipadoissa.
Avaus uuteen toiminnan haaraan
1920-luvulla tuli katukiveysten kilpailijaksi ns. emulsiosepellysmenetelmä, ja Lemminkäinen seurasi hetimiten alan kehitystä. Yhtiö lunasti tien päällystykseen sopivan bitumiemulsion valmistuksen ja aloitti oman emulsiotuotannon. Yhtiön saavutukset emulsiotekniikan hyödyntämisessä jäivät kuitenkin vaatimattomiksi. Kuitenkin se oli avaus uuteen toiminnan haaraan, josta sittemmin tuli yhtiölle erittäin tärkeä.
Kehitys alalla kulki nopeasti eteenpäin. Liikenteen kasvaessa voimakkaasti siirryttiin katujen päällystyksessä vähitellen kuumana levitettäviin kestopäällysteisiin. Ensimmäinen tällainen päällyste valmistui Suomessa 1930. Lemminkäisellä kehitystä seurattiin tarkoin, ja yhtiön tieosaston luonut F. Hj. Wäänänen suunnitteli oman asfaltinsekotuskoneen vuonna 1934. Tuotekehittelyä jatkettiin, ja vuosikymmenen lopulla yhtiöllä oli jo kolme omaa asfalttiasemaa.
Jorvaksen tiestä yhtiön asfalttimainos
Kapasiteettia tarvittiinkin, sillä työt laajenivat Helsingin kaduilta ulos. Lemminkäinen sai 1938 tehtäväkseen uuden ns. Jorvaksen tien kestopäällystämisen. Tämä 18 kilometrin mittainen tieosuus kulki Lauttasaaresta Espoonlahdelle ja asfaltoitiin kesinä 1938 ja -39. Tämä olikin suurin yhtäjaksoisesti tehty asfalttipäällystys maassamme ennen sotia.
Paljon kiitosta saanut Jorvaksen tie oli hyvää mainosta Lemminkäisen tieosastolle, ja uusia töitä oli tulossa. Sota kuitenkin keskeytti jyrkästi hyvin alkaneen kehityksen. Uusia päällystystöitä jouduttiin odottamaan vuosia. Lemminkäisen tieosaston käynnistäminen osoittautui kuitenkin tulevaisuutta ajatellen onnistuneeksi aluevaltaukseksi.