Lemminkäinen-konserni / Infrarakentaminen / Lemminkäinen Infra Oy


Ympäristö

Historia

a a a | Tulosta Tulosta  | Lähetä Lähetä sivu ystävälle


Sata rakentamisen vuotta


Asfaltti Osakeyhtiö Lemminkäinen perustettiin vuonna 1910 helsinkiläisten rakennusmestarien erikoisliikkeeksi ja alaurakoitsijaksi. Yhtiön toiminta rajattiin rakennusten vedeneristystöihin sekä bitumisten piha- ja katutöiden tekoon.
Lue yhtiön syntyvaiheista ››

Pian ryhdyttiin valmistamaan myös betonituotteita, kuten porrasaskelmia.
Lue toiminnan historiasta ››

Suomen itsenäistyttyä toimintaa laajennettiin. Yhtiön oma kattohuopatehdas aloitti toimintansa vuonna 1920. 1930-luvulla Lemminkäisen tutkimus- ja kehitystoiminta keskittyi asfaltinvalmistukseen. Kuuma-asfaltin tuotanto aloitettiin ja ensimmäiset maantieosuudet saivat kestopäällysteen. Sodan jälkeen Lemminkäinen nousi asfalttialan markkinajohtajaksi muun muassa merkittävien yritysostojen kautta.
Lisätietoja kattohuopatuotannosta ››
Lue yhtiön asfaltinteon historiasta ››

Yhtiön uusi kattohuopatehdas valmistui 1950-luvulla Lohjalle, ja betonituotteiden tuotanto siirrettiin Helsingistä Tuusulaan 1960-luvulla. Maarakennustyöt ja maalausurakointi aloitettiin.

Näköalat laajenevat

Lemminkäisen voimakas kasvu käynnistyi 1970-luvulla. Suhteellisen vaatimattomasta ”pikifirmasta” alkoi kehittyä kansainvälinen monirakentaja. Rakennusvienti suuntautui aluksi Neuvostoliittoon ja Afrikkaan. Vuonna 1975 Lemminkäinen hankki Oy Alfred A. Palmberg Ab:n osake-enemmistön, ja konsernin talonrakennustoiminta keskitettiin Palmbergiin.
Lisätietoja Palmbergin toiminnasta yhtiön verkkosivuilla ››

Talotekniikkayritys Tekmanni ostettiin vuonna 2000.
Lisätietoja Tekmannin toiminnasta yhtiön verkkosivuilla ››

Vuonna 1989 aloitettiin Lemminkäisen osakkeen noteeraus Helsingin Pörssin otc-listalla ja 1995 pörssin päälistalla.

Lemminkäinen-konsernin toimialat ovat 1.1.2008 alkaen talonrakentaminen, infrarakentaminen, talotekniikka ja rakennustuotteet. Talonrakentamisen ja infrarakentamisen toimialoille muodostetut uudet yhtiöt ovat Lemminkäinen Talo Oy ja Lemminkäinen Infra Oy.
Lisätietoja konsernin rakenteesta ››

Lemminkäisen historiasta kerrotaan teoksessa
Poukka, Pentti: Lemminkäinen 1910-1985 (Jyväskylä 1985).