Ammattitaitoa ideasta loppuun asti mietittyyn kokonaisuuteen.
Jo hankkeen alussa otamme urakoitsijana roolin, joka yleensä mielletään rakennuttajan tehtäväksi. Hoidamme idean, kaavoituksen, luvat, suunnittelun ja viranomaisyhteydet. Tavoitteena on hankkeen ripeä eteneminen. Kustannustietous ja aikatauluttaminen ovat koko ajan tilaajan käytettävissä.
Omat hankkeet
Omasta ideasta syntyneet hankkeet kehitetään niin pitkälle, että kohteelle voidaan hakea käyttäjiä ja sijoittajia yhtäaikaisesti. Yhteinen päämäärä rytmittää hanketta, jonka kustannusrakenne on koko ajan tilaajalla selkeästi hallittavissa.
KVR- ja SR-hankkeet
Rakennusurakat, jotka sisältävät myös suunnittelun, ovat usein tilaajalle selkeä vaihtoehto. Viitesuunnitelmatason ratkaisut ovat kehitettävissä kustannustehokkaaseen lopputulokseen. Toteuttamamme mittavat kohteet toimivat hyvinä referensseinä.
Yhteistyöurakat
Tässä urakkamuodossa yhdentyvät tilaajan ja toteuttajan intressit. Avointa yhteistyötä ohjaavat molemminpuolinen asiantuntemus ja luottamus, päämäärä on yhteinen ja selkeä. Jälkikäteen tehtyihin muutoksiin ja niistä aiheutuviin kustannuksiin ei yleensä tarvitse varautua.



