Lemminkäinen on ostanut norjalaiselta Risa-konsernilta 90,1 %:n osake-enemmistön sen tytäryhtiöstä Risa Rock AS:stä. Risa Rock on tunnelilouhintaa valtakunnallisesti harjoittava yritys, joka on aloittanut toimintansa 2007.
- Risa Rockin kauppa tukee Lemminkäisen strategiaa, jonka tavoitteena on ollut etabloitua myös Norjan kalliorakennusmarkkinoille, sanoo Lemminkäinen Infra Oy:n toimitusjohtaja Henrik Eklund yrityskaupan taustoista.
Pohjoismainen infrarakentaminen on yksi Lemminkäisen strategisista kasvualueista. Ruotsin kalliorakentamisessa Lemminkäinen on toiminut vuodesta 1994.
Risa Rock AS:n liikevaihto vuonna 2009 oli 16 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on noin 20 henkilöä. Yhtiö jatkaa toimintaansa Lemminkäinen Norge AS:n tytäryhtiönä. Toimiva johto on edelleen yhtiön vähemmistöomistajana ja yhtiön toimitusjohtajana jatkaa Hans Olav Storkås.
Lemminkäisellä on ollut infraliiketoimintaa Norjassa vuodesta 2001. Lemminkäinen Norge AS:n liikevaihto vuonna 2009 oli noin 120 miljoonaa euroa.
Nyt solmitun kaupan voimaantulo edellyttää Norjan kilpailuviranomaisten hyväksynnän.



